maanantai 30. maaliskuuta 2009

Pentu- sekä kisakuulumisia

Viimein (koko yön odottelun jälkeen) penskat syntyivät sunnuntai aamuna 29.3, tismalleen samana päivänä, kuin Wicky sisaruksineen kolme vuotta aiemmin :) Eli Wicky vietti sunnuntaina jo 3-vuotissynttäreitään :O Aiemmasta infosta poiketen pentuja tulikin vain kaksi, ihanainen pikku pimu sekä reipas ja iso (yli 500g!!) poika. Dara vahtii pentujaan tosi tarkasti, ja hoitaa niitä paljon enemmän kuin aiempiaan. Yritän päivitellä kuvia jahka kerkeän..

Wickyn kisat eivät menneet sunnuntai aamuna ihan nappiin... Johtuu varmasti paljon ohjaajan väsymyksestä (unet jäivät väliin pentujen odottelun johdosta, ja synnytys alkoikin sitten heti kun ehdittiin Turkuun päin lähtemään ;D). Eka rata oli kuitenkin tosi hyvä! Puomille vienti oli ongelmallinen, arvasin etten saa Wickyn linjaa suoristettua tarpeeksi; raukka tippui lankulta heti kun oli päässyt ylös asti :/ En myöskään antanut Wickylle tarpeeksi tilaa vauhdin ottamiseen, jonka seurauksena yritti räpiköidä ylös asti hirveellä kiireellä. Onneksi ei käynyt kuinkaan, otettiin puomi uusiksi ihan rauhassa. Tulokseksi 5 ja yli kolmesekuntia yliaikaa! :D

Toinen rata oli myös Wickyn puolesta hyvä, ohjaajan ei :/ Asettelin Wikcyn alkuun huolimattomasti, jonka seurauksena juoksi ensimmäisen esteen ohi suoraan tokalle. Vein sen uudestaan alkuun, ja jälleen ohi. En edes harkinnut että tekisi noin! Toisaalta jos olisin sen jollain toisella tavalla ottanut, niin olisin ollut jo auttamattomasti myöhässä esteille kolme ja neljä..
Tälläisia meidän pitää harjoitella, Wicky katsoo ihan liikaa mun perään, eikä lue vielä samalla tavalla esteitä, kuin esim. Dara lukee.

Vikalla radalla Wicky meni putkeen puomin sijasta.. Mutta jos jotain positiivista haetaan, niin irtosi tosi hyvin ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti